Monipuolinen Kumutalo
Kumutalo on tuotantostudio, tapahtuma- ja kokoustila, sekä monipuolinen vuokratila Hämeenlinnan Ahvenistolla. Kumutalon studiosali on varusteltu erinomaisella äänentoistolla, monipuolisella liikkuvalla valaistuksella ja savukoneella, kokoontaitettavilla pöydillä, koivuvanerituoleilla, sekä mm. talon omalla soitinkattauksella. Pitopalvelua tai vuokrauskäyttöä varten Kumutalossa on myös talouskeittiö tarvikkeineen.
Istuma- ja pöytäpaikkoja voi studiosaliin järjestellä sopivasti noin 10–80 ihmiselle riippuen tilaisuuden luonteesta. Esimerkiksi syntymäpäivä- tai hääjuhlat sekä kokoukset onnistuvat mukavimmin n. 20–50 henkilölle järjestettyinä. Konserteissa ja esiintymisissä tuoleja voidaan rivittää Kumu-stagea kohti n. 50–80 kappaletta.
Kumutalon synty ja kehitys
Kumutalo sai alkunsa keväällä 2019, kun ryhdyin remontoimaan Olympiakatu 1:n Kumu-rumputehtaan liike- ja tuotantotiloja uuteen käyttöön.
Ajatus Kumutalosta kehittyi ja vahvistui kotitalon remontin ja rumputehtaan muuton edetessä. Kumutalon studiosalista rakentui vähitellen täysimittainen äänitys- ja kuvaustila, jonka puitteet riittäisivät myös tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämiseen. Lisäksi entinen, liike- ja verstastilojen sisään verhoutunut keittiö, päätettiin nykyaikaistaa ja ottaa hyötykäyttöön. Siitä tulisi talossa vierailevalle pitopalvelulle ja talon omallekin väelle ravitsevan toiminnan sydän – ehkäpä joskus jopa kahvilatila. Tilat laajenevat lähiaikoina ”Takkahuoneella”, josta Kumu Drumsin Showroom, eli rumpujen esittelytila muutti keväällä 2019 Turenkiin, Kumun uusien tehdastilojen yhteyteen.
Isäni, Pekka Helanen, Kumu Drumsin perustaja – minun silmissäni maailman hienoin käsityöläinen ja soitinvalmistaja – on Kumutalon toiminnassa mukana niin paljon, kuin vain rumpujen rakentamiselta ehtii. Lisäksi toiminnassa on mukana muu perheeni, sekä tietysti myös muuta apuvoimaa.
Etsimme koko ajan lisää yhteistyötahoja, joiden kanssa voimme kehittää ja edistää Hämeenlinnan alueen kulttuuritarjontaa, lasten- ja nuortenkulttuuria, synnyttää kaupunkiin lisää vetovoimaa, sekä tuoda kulttuuria ja musiikkia lähemmäksi teitä ja meitä.
Touko Helanen, Kumutalo / Pieni Mediatalo Oy